tiistai 23. huhtikuuta 2019

Aavikko

Länsi-ikkunan aavikko kylpee kevätauringossa.
Huonekasviharrastukseni on talven ja kevään mittaan puhaltanut läpi kotimme pyörremyrskyn tavoin. Ei ole kolkkaa, jossa ei olisi koti kokenut uudelleenjärjestelyjä kasvien hyväksi. Aluksi kasvit päätyivät satunnaisesti sinne, mistä sattui tilaa löytymään, kuitenkin huomioiden kasvuolot mahdollisimman hyvin. Jossain vaiheessa huomasin, että kaktus- ja mehikasveille asunnosta löytyy parhain paikka länsi-ikkunalta, joka on iltapäivisin ja iltaisin kovin valoisa ja lämmin. Hiljalleen ajatuksissa alkoi muovautua näkyjä jonkinlaisesta yhtenäisestä istutuksesta, jonka melko pian nimesin työnimellä "aavikko" (joka jäikin lopulta istutuksen pysyväksi nimeksi). Mieheni nikkaroi minulle mittojen mukaisen, suuren istutusaltaan, joka kiinnitettiin tukevasti ikkunalle.
Aavikkoistutuksen tähtiä ovat tyräkit, erilaiset kaktukset ja aaloet, anopinkielet ja mehikasvit.
Jonkin verran päänvaivaa aiheutti, millä näin suuri istutusallas täytettäisiin kohtuullisen edullisesti, mutta silti mahdollisimman oikeaoppisesti , jotta sen tulevat asukit saisivat pitkän ja hyvän elämän hoivissani. Pohjalle tuli runsain mitoin lecasoraa ja ruukunpaloja, sen jälkeen hiekkaa, kaktusmultaa ja seramista, eli molersavea, joka ei paakkuunnu kastuessaan. Kalleinta tässä oli ehdottomasti seramis, jota en raaskinut ostaa aivan mielin määrin. Kuvissa näkyvä punainen aines on juuri tätä molersavea. Sen pitäisi olla hyvää kasvualustaa juurikin vaativille kaktuksille ja mehikasveille, jotka eivät pidä kosteassa elelystä, mutta joiden juuret eivät silti saa täysin kuivuakaan.


Sitten päästiin hauskimpaan, eli sopivien kasvien istuttamiseen. Keräilin yhteen kaikki kotoa löytyvät kaktukset ja mehit, myös tyräkkejä ja aaloeita tuli mukaan, sekä keihäsanopinkieli. Suuri rahapuu sai jäädä ruukkuunsa, jottei olisi ottanut muutosta itseensä, samoin suurin pylvästyräkki ja korkea anopinkieli.
Kasvien irroittelu ruukuistaan olikin sitten se piikkisä ja hivenen hankala osuus, mutta istuttaminen ja asettelu oli ah niin hauskaa. :)
Joku on nääntynyt aavikolle. :D
Aavikkoistutus sai koristuksekseen myös jonkun verran kiviä, sekä vanhan vuohenkallon, joka mielestäni sopi maisemaan mainiosti.

Aavikko on ollut valmistumisestaan lähtien suosikkini. Kuljemme sen ohi aina nukkumaan iltaisin ja jään joka kerta ihastelemaan tunnelmaa, jonka aavikko saa aikaan. Laskeva aurinko saa kasvit näyttämään erityisen muodokkailta piikkeineen ja palloineen. Vaikka kaktukset ja mehikasvit eivät kasva kovaa vauhtia kuten vaikkapa vehkat tai muut rehevät huonekasvit, ovat ne silti todella eläviä ja läsnä. Niillä on oma, jännittävä luonteensa. Minusta tuntuu, että ne viihtyvät yhdessä ja ovat onnellisia isossa altaassaan. Ehkä ne luulevat oikeasti olevansa kuumalla aavikolla maapallon toisella reunalla kylmän pohjoisen Suomen sijaan. Ainakin olen tehnyt parhaani vakuuttaakseni ne siitä.




keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Itäikkunan väkeä


Meidän asunnossamme on alakerrassa vain yksi ikkuna, joka antaa itään päin ja se on keittiössä. Yläkerran itäikkuna kuuluu tytöille, eli on lastenhuoneena 7- ja 9-vuotiaille neitosille. Itä- ja länsipuolen ikkunoitahan pidetään viherkasvien kannalta usein edullisimpina sijainniltaan, sillä niiden äärellä valoa on kasveille sopivasti. Eteläpuolella paahde saattaa estää monien kasvien viihtymistä varsinkin kesäiseen aikaan.
Itäikkunalla viihtyvät monet viherkasvit.

Omalle itäiselle keittiönikkunalleni olen asettanut asumaan monenlaista viherväkeä. Pisimpään sieltä on löytynyt amatsoninlilja. Se on tuossa yläpuolella näkyvä suurilehtinen viherkasvi, joka usein yltyy kukkimaan talvella pimeimpään aikaan marras-joulukuussa. Kukinto on lumoavan kaunis, valkoinen ja nuokkuva terttu, jossa aukeaa yksitellen kolmesta viiteen kukkaa. Tuoksu on vieno ja hyvä.
Amatsoninliljan alla viihtyy saintpaulia, tiikeribegonia, muorinkukka, limoviikuna, liuska-aralia sekä pieniä kaktuksia ja mehikasveja asetelmissa.
Tiikeribegonian kaunis punainen värisävy ja hauska varsien kuviointi hurmaa ja tuo mieleen oman lapsuudenkodin, josta tämäkin kasvi löytyi aikoinaan.

Muorinkukka löysi kodin vanhasta samovaarista.
Liuska-aralia viihtyy hyvin valoisassa paikassa aivan ikkunan äärellä. Paahteesta se ei kuitenkaan pidä.
Pikku aavikko lasivadissa. Asetelmassa on jokin kaktus, aaloe sekä mehikasvi, joka on hauskan näköinen, mutta ei juuri viihdy paikassaan nyt talvella. Se on alkanut kuivattaa lehdyköitä varsiensa alaosissa.

Itäisen ikkunan ääreen on päässyt myös uutukainen posliinikukka, jolla on lehdissään kauniit valkoiset reunat. Se asustelee amppelissa. Sen vieressä, amppelissa niinikään, kasvaa muulinkorva, jonka olin jo melkein menettänyt kuivahtamiselle. Ihmeesti vain paikanvaihto, kuolleiden lehtien nyppiminen ja kunnon kastelu pelastivat kasvin elämälle. Mielenkiinnolla jään odottelemaan kevättä ja sen mukanaan tuomaa uutta kasvua. Ehkä muulinkorva palkitsee silloin ja ryhtyy reheväksi.
Sievä posliinikukka muutti meille, vaikka minulla on niitä ennestään jo kaksi. Toisilla vain ei ole näin söpöjä valkoisia lehdenreunoja. :)
Muulinkorva reppana on menettänyt talven aikana paljon lehtiä ja sen väri on hailakka ja kalpea. Kevättä odotellessa!
Tuoksutraakkipuu.

Itäikkunan läheltä löytyy vielä ihan näyttävän kokoinen tuoksutraakkipuu, jonka ostin talvella alennusmyynnistä. Ostettaessa kasvi oli oikein hyväkuntoinen, mutta sittemmin se on alkanut kuivattaa lehdenkärkiään. Monasti tämä on merkki joko liikakastelusta talvella tahi esimerkiksi liian täynnä juurakkoa kasvavasta ruukusta. En tiedä miksi traakkipuu on närkästynyt, sillä tilaa sillä on yllinkyllin, eikä vettäkään ole herunut liiemmälti. Ehkä syy on vain se yksinkertainen ja ilmiselvä; talvi. Pimeys ja viileys. Vanhassa talossa myös lattianrajassa usein on vetoisaa ja vaikka olen koettanut nostaa traakkipuun pois lattialta kasvamaan puupölkyn päälle, voi ruukku silti olla liian viileässä.

Vielä tahdon esitellä keittiön nurkan asukin, eli kirjorönsyliljan. Se kasvaa melko vähäisessä valossa ja onkin yksi ainoista viherkasveistani, joka kestää tällaista olosuhdetta. Löysin bauhausista aivan ihkaihanan riippumattomaisen seinäamppelin ja halusin sen paikkaan, jossa voin ihailla sitä päivittäin. Keittiössä tulee vietettyä suurin osa päivästä, joten amppeli pääsi sinne ja sai siis asukikseen kirjorönsyliljan.


maanantai 4. helmikuuta 2019

Vehreyttä rakentamassa

Viherkasvit ovat aina olleet minulle yksi tärkeimmistä asioista kotona. Viime vuosina, kun olen innostunut karsimaan tavaraa pois kodistani, olen välillä päätynyt miettimään, mikä tekee oikeastaan kodista kodin. Mikä siinä on minulle se tärkein juttu - tai mitä asioita haluan säästää ja jopa lisätä. Kasvit ovat aina nousseet ensimmäiselle sijalle näissä mietinnöissä ja kirjat taitavat tulla perässä hyvänä kakkosena.

Puutarhanhoito on rakkain harrastukseni - elämäntapa oikeastaan, kuten usein sanotaan. Keväällä koti muuttuu kylvöpurkkeja tulvivaksi viherkentäksi. Jokainen liikenevä valon lähellä oleva pinta ja taso tyhjennetään muusta tavarasta ja täytetään vähitellen taimilla. Niin käynee tänäkin vuonna, vaikka ihmettelen jo nyt, mihin kasvatteluni tulevat mahtumaan nyt, kun kulunut talvi on tuonut viherkasveja kotiini paljon lisää.
Kodin kaksi tärkeintä elementtiä; kasvit ja kirjat. :)



Vanha rahapuu ja anopinkieli pitävät molemat valoisasta kasvupaikasta.

Tämä blogi on välillä ollut tauolla joko talven tai uuden vauvan takia. Nyt ajattelin kuitenkin, että viherpuuhasteluista sisällä kotosalla voisi olla mukavaa kirjoitella myös jotakin muistiin. Minulla on kaikenmoisia ideoita kodin rehevöittämiseen, joita ajattelin vähitellen toteuttaa kunhan kiireisen lapsiperhearjen keskellä vain aikaa löytyy. Kesäaikaan varmaankin kirjoittelen enemmän puutarhahommista, mutta talvisaikaan keskityn myös elämään viherkasvien parissa kun puutarha uinuu lumen alla.
Laakeaan lasivatiin koottu asetelma.

Köynnösvehkan kauniita lehtiä.

Lempikohtani kotona on tämä viidakkonurkkaus, vihreä sohva ja vihreä seinä. :)

Posliinikukka kukoistaa piirongin päällä.

Tervetuloa siis mukaan rakentamaan kotiin viidakkotunnelmaa!Koitetaan yhdessä pitää vehreyttä yllä myös Suomen pimeinä talvikuukausina yhtä lailla kuin kesän lämmössäkin.