torstai 23. maaliskuuta 2017

Neilikkahaaveita

Eihän siitä ole kuin muutama viikko, kun vannoin täällä blogissa, etten tilaa enää tänä keväänä enempää siemeniä. :) Tuon jälkeen olen tehnyt muistaakseni kolme siementilausta; yhden SiemenVesasta, yhden Isoäidin kasveista ja vielä kerran Viron Seemenemaailmasta. :D Minuun iski hurja neilikkakuume, joka pakotti koluamaan siemenvalikoiman jos toisenkin ja lopulta päädyin tilaamaan naapurimaasta valikoiman erilaisia neilikansiemeniä.
Erilaisia neilikansiemeniä.
Minullahan on puutarhassa vasta ihka tavallista kirkkaanpunaista Ketoneilikkaa (kaksivuotisten Harjaneilikoiden lisäksi). Aiemmin keväällä kylvin vaaleanpunaista Ketoneilikkaa, hempeän pinkkiä Metsäneilikkaa ja vaaleankeltaista Rikkineilikkaa, kaikki kivikkoistutuksia varten. Yllä olevasta kuvasta saan nyt kylvöihini täydennystä, kun tulille laitetaan pinkkiä Alppineilikkaa (Dianthus alpinus) "Rose", lilahtavaa Amurinneilikkaa (Dianthus amurensis) sekä vielä kerran Ketoneilikkaa (Dianthus deltoides), valko-punaista "White-Red". Näiden lisäksi tilasin kahta erilaista Pulskaneilikkaa (Dianthus superbus); "Super Pink" sekä "Rozovy Son". Nämä ovat alla olevassa kuvassa.
Pulskaneilikat.
Tuo Pulskaneilikan kukinto on mielestäni jotenkin viehko, tuollainen tuulentuivertaman resuinen. :D
Minulla on meneillään kaksi yhtäläistä mielenkiinnon kohdetta puutarhassa: toinen ovat nämä kivikkoihin sopivat, kuivaa kasvupaikkaa rakastavat kivikkokasvit ja toinen lehtokasvit, jotka viihtyvät varjossa ja vaihtelevassa maaperässä. Huomaan, että tilaamani siemenet sopivat lähes järjestään jompaankumpaan ryhmään. :) Ilmeisesti aion perustaa tänä kesänä kivikkopuutarhan ja lehdon. :D
Laukkaneilikkaa.
 Tässä lisää siementilauksen aarteita. Valkoinen ihanuus on Rantalaukkaneilikka (Armeria maritima), "Belaja" ja punaiset sävyt kuuluvat Maljalaukkaneilikalle (Armeria pseudarmeria), "Ilus". Nämähän eivät nimestään huolimatta ole lainkaan neilikoiden sukulaisia. Laukkaneilikoiden pussissa luvataan, että ne ovat jo ensimmäisenä vuonna kukkivia perennoja. Neilikat eivät kuki vielä ensimmäisenä vuonna, vaan niitä saa odottaa seuraavaan kesään.

Tilasinhan minä tietysti vielä paljon muutakin, esittelen tässä myös muita kukkashaaveitani samantien. :D  Vietin seemenemaailman sivuilla varmasti useamman tunnin tilausta kokoamassa, mutta vasta siementen saavuttua kotiin huomasin, että lähes kaikki ovat joko vaaleanpunaista, sähäkää pinkkiä tai valkoista. Näköjään se, mitä värejä haluaa, kulkee jonkinlaisina aaltoina, sillä aiemmin olen ollut kallellaan siniseen ja keltaiseen.
Salviaa ja Mirrinminttua.
Yllä olevassa kuvassa on Lehtosalviaa (Salvia nemorosa), "Lilac Queen" vaaleanpunaisena sekä Mirrinminttua (Nepeta nervosa) "Pink Cat" vielä vaaleammanpunaisena. Salviaankin näyttää olevan meneillään lievä hurahdus. Minulla on ennestään kasvamassa Sinisalviaa, Loistosalviaa ja Kirjosalviaa - tästä saadaan Lehtosalvia täydentämään joukkiota. Mirrinminttua kasvatin viime kesänä ensi kerran, sinisenä, ja sitä onkin nyt monen kukkapenkin reunuksina. Toivottavasti pinkki versio on yhtä helppo kasvatettava!
Pitkäpalkoa, "Malvaa" ja Mäkitervakkoa.
Sitten astetta hehkuvammanpinkkeihin kukkiin. Tuon pinkin Pitkäpalon (Arabis grandiflora) "Rosea", tilasin ennenmuuta mieheni pyynnöstä - hän kun aikoo hankkia niitä mehiläispesiä ja kasveja pitää hankkia puutarhaan myös silmälläpitäen uudet medenimijät. Pitkäpalot ovat oivallisia kasveja mehiläispuutarhaan, sillä ne ovat runsasmetisiä ja kukkivat hyvin varhain, ennenkuin juuri mikään muu perenna on päässyt kukkaan.
Toisena kuvassa näkyy kaunis malvannäköinen kukka, joka EI kuitenkaan ole malva, vaan Sidalcea malvaeflora "Koroleva Sada". Suomenkielistä nimeä en tälle ihanalle kukalle löytänyt sitten millään. Jos joku lukijani tietäisi, mikä tämä meikäläisittäin on, olisin kiitollinen! :)
Viimeisenä kuvassa on Mäkitervakon lajike (Lychnis viscaria splendens) "Rosetta". Kukka on mielestäni ihanan kaunis, kerrattu. Nähtäväksi jää, onko tälläkin Mäkitervakolla samanlainen tervainen varsi, kuin meillä luonnonvaraisena kasvavalla sukulaisellaan. Tässä jälleen oivallinen lisä kuivaan kivikkokukkapenkkiin. :)

Muutoin tänne kuuluu kiireistä ja hyvää. :D Kylvettävää olisi runsain mitoin, mutta tällä hetkellä lopussa ovat niin kylvöastiat ja kylvömulta kuin ikkunatilakin. Yöt ulkona ovat olleet edelleen niin kylmät, etten uskalla siirtää mitään sisällä itänyttä kasvihuoneeseen. Kokeilin muutamalla Sinisalviareppanalla ja ne kokivat kylmän kovan kosketuksen ja menettivät lehtensä, vaikka olivat harson alla. Varret ovat jäljellä, joten toivomme uusia lehtiä kasveihin kuitenkin. Sisällä olen siis koulinut kasveja omiin ruukkuihinsa innokkaasti. Amppelit ovat täyttyneet Mustasilmäsusannoista ja Liuskamiinanköynnöksistä. Ikkunalaudalla kasvavat Kelloköynnökset iloisesti ja niitä olen nyt ensimmäisen kerran varovasti lannoittanutkin "bokashimehulla", tuolla kehutulla lannoitteella, jota biojätteen fermentoituessa muodostuu. Loistosalviat, Hyasinttipavut, Sinisalviat ja Rauniokilkat ovat omissa ruukuissaan, samoin osa Orvokeista ja Kesädaalioista.
 Kevät on kaikenkaikkiaan niin täydessä vauhdissa, ettei meinaa perässä pysyä. :D

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kevättä ikkunoilla






Kävinpä minäkin ostamassa Kukkatalosta ihanan, värikkään satsin erilaisia kevätkukkia. Monenvärisiä esikoita, perinteisiä pikkunarsisseja, helmihyasintin ja perunatasetin. Sekä liljan, oranssin. :D Lisäksi sain tulppaaneja mieheltä, joten nyt on niin värikästä kotona, että olo on todella keväinen. :) Yksi ikkunanedusta on pyhitetty näille kukkasille, muutoinhan meillä on kaikki mahdolliset ikkunalaudat täynnä taimia, mikä ei välttämättä pitkänpäälle ole niin esteettistä.

Kun taimihyllyjen katselu alkaa kyllästyttää, voin majoittua keittiöön ja istua nenä esikoihin päin. :D

Meillä sataa vettä parhaillaan ihan täyttä häkää. Muutaman viime päivän oli tuulista ja aurinkoista - ehdin olla mielissäni siitä, kuinka kurainen piha alkoi vähitellen kuivahtaa. No, nyt ollaan taas kurassa polvia myöten ja pesukone jauhaa lasten ulkovaatteita ja hansikkaita. Totisesti on kevät!

Vein viimein sen patterinkin kausihuoneeseen. Kastelin kunnolla kaikki talven kylmäkäsittelyssä ollet kehikot ja haistelin kevään tuoksua, multaa ja auringonlämmittämää maata. Patteri auttaa kausihuoneen asukit lämpimämmin kylmien öiden yli. Siirsin kylvötouhut samalla kausihuoneeseen, ei enää kylvölaatikoita enempää sisätiloissa. Sen sijaan koulimiset hoituvat edelleen keittiön pöydän ääressä, en uskalla vielä viedä hentoja pienokaisia pois pirtin lämmöstä. Eihän se patteri kuitenkaan mikään ihmeidentekijä ole.
Kasvattelut itäikkunalla.
Purjolaatikon olen kuitenkin uskaltanut vielä kausihuoneeseen. Peittelin laatikon kaksinkertaisella harsolla. Ainakaan toistaiseksi pienet vihreät ruohot eivät ole muuttuneet paleltuneen oloisiksi. Odottelen viikon tai ylikin ja sen jälkeen latvon pikkupurjot ensimmäisen kerran, jolloin ne vahvistuvat huomattavasti.

Muutakin hauskaa olen viimeisen viikon aikana aloittanut, nimittäin perehtymisen bokashi-kompostointiin. Bokashi on menetelmä, jolla kotitaloudessa syntynyt keittiöjäte (niin perinteinen biojäte kuin ruuantähteetkin) fermentoidaan hapettomassa tilassa sellaiseen muotoon, että ne maatuvat nopeasti mullaksi. Teen varmasti tästä aiheesta pitemmän postauksen kunhan olen päässyt kunnolla alkuun. Nyt minulla on vasta kolmen päivän kokemus asiasta. :D Lyhyesti kerrottuna kuitenkin homma on todella helppoa: kaksi ämpäriä asetetaan tiiviisti päällekäin, ylemmän pohjaan tehdään reikiä, joista ämpärissä muodostuvat nesteet valuvat alempaan ämpäriin. Kerääntyneet biojätteet lisätään kerran päivässä ylempään ämpäriin, ripotellaan niiden päälle noin ruokalusikallinen mikrobeja sisältävää rouhetta, tiivistetään ja ämpäri suljetaan tiiviisti kannella. Kun ämpäri on täynnä, se nostetaan fermentoitumaan johonkin, missä on sopivan lämmintä ja annetaan seistä kaksi viikkoa. Hajuhaittoja ei pitäisi syntyä lainkaan, koska prosessi tapahtuu hapettomasti ja jätteet eivät mätäne vaan maitohappokäyvät. Alemmasta ämpärstä valutetaan neste pois 3-5 vuorokaiden välein. Tämä muodostuva liemi on todella vahvaa ja hyvää lannoitetta kaikille kasveille (laimennetaan 1/100). Kahden viikon kuluttua hapantunut biojäte viedään "multatehtaaseen" ja sekoitetaan mullan kanssa, jolloin maatuminen alkaa ja muutamassa viikossa muodostuu erittäin ravinnerikasta multaa, jossa on tallella kaikki hyvät, kasvien kaipaamat mikrobit jne. Tämä oli siis tiivistelmä aiheesta. Kokemusta minulla ei vielä ole käytännön toteutuksesta, mutta facesta löytyy Bokashi Suomi -ryhmä, josta kokemusta löytyy jo muutaman vuoden ajalta. Täytyy myöntää, että olen aika lähellä hurahdusta, jollaisen koin viimeksi konmari-metodin kohdalla. :D Toivottavasti molemmat (alkujaan japanilaiset) ilmiöt jäävät elämään arkeeni ja tekevät taikojaan. :D

Löytyyköhän lukijoiden joukosta bokashi-kompostoijia? Olisi todella mielenkiintoista kuulla kokemuksia!
Kelloköynnökset ikkunalla.

Mustasilmäsusannat ovat venyneet pituutta amppeleihin päästyään.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Väriminttu (Monarda)

Tuoksuva väriminttu kukkii violettina ja punaisena.

Värimintun kasvatin puutarhaani siemenistä muutamia vuosia sitten. Tuolloin en vielä niin ymmärtänyt lajikkeiden päälle, enkä kiinnittänyt huomiota siihen, mikä väriminttu oli kyseessä. Jos arvaan oikein, niin Punaväriminttu (Monarda didyma). Kyseinen kasvi kasvoi useita vuosia alati tuuhentuen ja hyvin voiden kukkapenkissäni, kunnes sain päähäni kuningasajatuksen siirtää sen toiseen paikkaan. Tästä ei Väriminttu poloinen juurikaan ilahtunut ja osa siirrokkaista menehtyi seuraavaan kevääseen mennessä. Nyt kasvi kukoistaa kyllä jälleen, mutta entistä vähälukuisampana. Tästä voisin ehkä oppia, että sellaista, mikä hyvin toimii, ei ehkä aina kannata mennä muuttamaan. :D

Onneksi siemeniä saa. Tällä kertaa katsoin myös tarkemmin pussin lajikenimeä ja totesin tilanneeni tällä kertaa Sitruunavärimintun (Monarda citriodora) siemeniä, Isoäidin kasveista. Kasvin kerrotaan olevan äärimmäisen aromaattinen ja kelpaavan siksi mainiosti monenlaiseen ruuanlaittoon ja tietenkin teeksi. Suunnittelinkin tästä kasvista vakinaista asukkia tulevaan yrttiympyrääni. Kasvi on mehiläisten ja perhosten mieleen voimakkaan tuoksunsa ansiosta, joten mikäs sen parempaa!
Värimintut maistuvat mainiolta teeaineksina.
Tänään ajattelin laittaa Sitruunavärimintun siemeneni multaan. Toisin sanoen mullan pinnalle, sillä tätä siementä ei peitetä; se on pieni ja itää valossa. Tiedossa siis varovaista sumuttelua ja kuikuilua muovikelmun alle. Värimintun voisi myös esikasvattaa myöhemminkin tai jopa suorakylvää, mutta koska haluan siirtää yrttiympyrääni aikanaan edes parahultaisen kokoisia taimia, päätin aloittaa ajoissa. Loppukaneettina huomautettakoon, että tämä kasvi kulkee meillä myös nimellä "ankanpesä". Huomaako lukija alla olevasta kuvasta syyn tähän lasten antamaan nimitykseen? :D
Väriminttu alias "ankanpesäkukka".

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tänään kylvetään Jänönhäntää (Lagurus ovatus)!

Jänönhäntä on puutarhan pehmoinen ihanuus.
Tänään pääsin mielipuuhaani, tuhtaamaan siemenien parissa oikein urakalla. Päätin kylvää ensimmäisen satsin Jänönhäntää, tuota ihanaa koristeheinää, jonka ohi kukkapenkissä ei kesällä pääse ilman kumartumatta ja sivelemättä noita untuvaisia töpöhäntiä. Viime kesänä kylvin Jänönhännät huhtikuussa, omista siemenistä silloinkin. Kasvu on mielestäni nopsakasta ja siirsin ruukut häntineen kukkamaahan toukokuussa. Jänönhännistä oli iloa koko kesäksi, vasta kesän lopulla ne alkoivat kellastua ja ränsistyä niin, että nakkasin ne kukkapenkistä kompostiin, kerättyäni ensin siemenet ensi kautta varten. Napsin heinien päistä niin paljon tupsukoita kuin viitsin ja laitoin ne suoraan paperipussiin kuivumaan. Tällä tavalla säilytin niitä talven yli ja nyt availin pussukan. Tällaiset häntätöpöt sieltä löytyi.
Omat jänönhännän siemenet.
Tässä määrässä on runsaasti siemeniä, joten päätin tänä vuonnä tehdä useita kylvöjä tästä lemppariheinästäni. En ole ennen kylvänyt jänönhäntää vielä maaliskuussa, mutta näin toivon saavani heiniä jo alkukesän ruukkuistutuksiin, vaikka orvokkien kaveriksi. Lisää kylvän varmaankin huhtikuun alkupuolella ja ehkä vielä kerran huhtikuun puolivälissä.
Siemenet muutamasta häntätupsukasta.
Siemenet siroteltuina ruukkuihin, vielä multaa päälle ja kastelu.
Laitoin molemmat tyttöni nyhtämään siemeniä jänönhännistä, koska heillä on näpsäkät sormet, mutta hankalaa se oli. Varsinkin viisivuotias keskittyi niin, että hengitys muuttui puuskahduksiksi ja niiden mukana vaivalla nyhdetyt siemenet aina lennähtivät pitkin pöytää. :D Aika nopeasti isompi tyttö totesi, että tämä on tylsää puuhaa. :D Sainkin sitten ihan itsekseni irrotella siemenet, eikä minulla tosiaan ollut mitään sitä vastaan, minusta se on hauskuuden huippua. :D

Sirottelin siemeniä melko runsaasti ruukkuihin ja peittelin sekä kastelin ne. Kuusi ruukkua saa riittää näin ensi alkuun. Näiden kanssa teen tarvittaessa tutun jakamiskikan, eli jaan ruukullisen tiheää kasvustoa neljään uuteen ruukkuun. Sillä keinoin luulen tästä muodostuvan aika paljon kaunista Jänönhäntäkasvustoa. Nappaan myöhemmin kuvia, miten tämä lähtee kasvuun näissä vaatimattomissa valo-olosuhteissa, mitkä vielä vallitsevat.
Jänönhäntä viihtyy aurinkoisella paikalla, multavassa, hieman hiekkaisessakin maassa.
Näillä kylvötouhuilla pärjäillään taas tuokio. Minulle tulee tänä vuonna kylvöön muutamaa muutakin koristeheinää; Koristehirssiä ja Partaohraa. Niiden kylvöt tulevat tuonnempana. Mikä on sinun lempparikoristeheinäsi?

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Vihdoinkin koulimaan!

Tänään pääsin vihdoin koulimaan ensimmäisiä pikku taimiani, Mustasilmäsusannoita. Olisivat ne toki voineet vielä odottaakin, sillä vaikka kasvoivatkin tuhkatiheässä, ei niillä näyttänyt olevan sen suurempaa hätää. Minulla oli kuitenkin sopiva pussi kesäkukkamultaa sulatettuna ja varastosta otettuna, joten tänään päätin ryhtyä toimeen. :)

Ensin pestiin joukko muoviamppeleita, jotka olin etsiskellyt valmiiksi. Koulin Mustasilmäsusannat joka vuosi näihin samoihin amppeleihin, jotka on sitten helppo ripustaa ikkunan eteen verhotankoon. Amppeleita löytyi ensihätään viisi, joista harmikseni yhden pidikkeet olivat murtuneet, joten uudet pitää jostakin kehitellä.

Taimilla oli oikein hyvännäköiset pikku juuret.
Nostelin varovasti lusikalla taimen kerrallaan, kaikkiaan kolme tainta jokaiseen amppeliin. Olen päätynyt kolmeen / astia, sillä se on mielestäni määrä, joka kasvaa vielä kauniisti tuossa pienehkössä multamäärässä. Taimilla oli kaikilla näppäränkokoiset pikku juuret, joihin jätin multaa, jotta kasvu jatkuisi mahdollisimman tasaisena uusissa kodeissa. :) Kokemuksesta tiedän, että Mustasilmäsusannat kasvavat ensialkuun melko hitaasti, kunnes tavoittavat amppelin tuet ja kietoutuvat niihin. Tämän jälkeen kasvu nopeutuu ja taimi alkaa kasvattaa myös sivuversoja ja tuuheutuu kauniisti.
Valmista tuli!
Nostelin valmiit amppelit lämpimän eteläikkunan verhotankoihin. Siellä ne saavat rauhassa kasvatella itseään, kunnes kevään edetessä pääsevät kasvihuoneeseen. Osa taimista jäi vielä odottamaan, nyt väljemmissä oloissa, kylvöastiaansa. Koulin ne ehkä myöhemmin yksittäin ja istuttelen kesän alussa puutarhaan monivuotisten köynnösten joukkoon, tai ruukkuihin köynnöstukien ja telineiden luo. Tästä ei minulla ole vielä niin tarkkaa suunnitelmaa. Juuri nyt tuntuu, että kesään on vielä ikuisuus aikaa. Vaikka sieltähän se tulee, heti kevään perässä. :D
Mustasilmäsusanna kasvaa vanhoissa heinäseipäissä.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Puutarhan hyvät ja huonot


Muutamassakin blogissa, viimeisimpänä Reetan Kasvin paikassa,(suokaa anteeksi, en saa linkkiä toimimaan) on viime aikoina ollut pohdintaa ja listausta oman puutarhan hyvistä ja huonoista puolista. Tai oikeastaan siitä, mistä omassa puutarhassaan erityisesti pitää ja mistä ei. Tämä on aiheena kiinnostava ja hauska, vaikkakin aika vaikea. Joinain päivinä helmikuun lopulla minusta tuntuu, etten pidä puutahassani juuri mistään, paitsi siitä, että vielä joskus se voi olla sellainen, kuin unelmoin. 😁 Sitten taas kesäisin on yleensä niin paljon kaunista ja ihanaa, ettei silmää häiritse ne puutteet niin paljon, eikä niiden ajattelemiseen viitsi käyttää kalliita kesäpäiviään.
Yksi parhaista asioista puutarhassani on se, että lapset viihtyvät siellä yhtä hyvin kuin minäkin. :D
Minusta on helpompi miettiä niitä asioita, joista pidän. Niinpä paneudun niihin nyt ensin, vaikka onkin ikävää jättää ne huonot jutut loppuun. Mutta ehkä ne jäävät silloin paremmin mieleen ja vaikuttamaan mielen taustalle niin, että joitain parannuksia saataisiin jo tänä kesänä!

Parhaita puolia puutarhassani ovat:

-Lähes loputon määrä tilaa ja mahdollisuuksia uusille kukkapenkeille. Vain omat voimat ja aika ovat rajana sille, miten laajan puutarhan lopulta voin rakentaa. Kotimme sijaitsee keskellä avaraa peltojen ja metsien aluetta, ihan kiinni meissä ei juurikaan ole naapureita, joiden aidantakaista elämää pitäisi huomioida. 😄 Osa tontista on peltoa, jota voi halutessaan jatkaa puutarhaksi tai miksi vain. Haaveissa siintää alue, johon olisi istutettu laaja kokoelma erilaisia puita ja niiden alle toki metsäpuutarha.

-Kukkapenkit. Ne ovat parhaita, tietysti. Joka vuosi niitä pitää perustaa lisää. Kun on niinkin kiinnostunut lisäämään yhä uusia kasveja siemenestä kuin tämä emäntä, on aivan välttämätöntä, että kukkapenkit saavat laajeta ympäriinsä ja vallata lopulta kaiken muun tilan. 😊 No, tästä meillä on miehen kanssa hiukan erilainen näkemys. Hänen mielestään pihassa pitäisi voida liikkua autoilla ja vaikka traktorilla. Tästä syystä esimerkiksi en ole vielä saanut tuoda kukkamaitani liki liikkumaväyliä ihanaan cottage garden-tyyliin. Rakastaisin pieniä mutkittelevia polkuja kukkamaiden lomassa! No, tietenkin ymmärrän itsekin kuinka epäkäytännöllistä se olisi nimenomaan meidän pihassamme.

Siemenestä kasvatetut daaliat kukkapenkin reunuksena.

-Kausihuone. Se on pieni, itsetehty, hiukan epäkäytännöllinenkin koskei sitä voi tuulettaa eikä lämmittääkään muutoin kuin patterilla, mutta se on ollut aivan ehdoton lisä puutarhaharrastuksen laajentamisessa. Nyt haaveilen suuremmasta kasvihuoneesta, jossa olisi kiinteä puulämmitys. Uskon, että tulevana kesänä saamme projektin - jos ei valmiiksi niin ainakin hyvälle mallille! Suunnitteilla on ihana pitkä terassi kasvihuoneen seinustalle ja lehtometsän perustaminen sen taakse. Kunpa pelkistä haaveista ja suunnitelmista voisi elää! Eläisin varmaan ikuisesti. 💓

-Lasten into. Aina tätä ei itsekään huomaa nostaa sille kuuluvaan arvoon. Välillä sitä haluaisi puuhata siemeniensä ja harojensa ja taimipurkkiensa kanssa täysin ylhäisessä yksinäisyydessään. Silloin ei muista, mikä merkitys on sillä, kun lapsi tulee viereen ja haluaa myös kylvää, kastella, repiä rikkaruohoja (ja toki vahingossa muutakin). Välillä oma puutarhurointi meinaa mennä niin vakavaksi, ettei sen piiriin haluaisi sisällyttää sotkevia ja sählääviä pieniä "apulaisia". Mutta sitten tulevat taas ne hetket, jolloin lapset ovat urakalla kantaneet vettä kastelukannuissaan, keränneet satoa ja ihailleet asiantuntevasti kukkia niiden oikeilla nimillä. Mikään ei liikuta sydäntä ihan samalla tavalla. Ainut tapa saada lapsissa sytymään samanlainen rakkaus kasveihin, kuin itselläkin on, on antaa heidän elää mukana puutarhan kaikissa töissä.
Kasteleminen sujuu pienimmältäkin!

Itse kasvatetut pyöröporkkanat ja niiden sadonkorjuu!




Ylpeä perunannostaja. :D

Kasteleminen on aina yhtä hauskaa!
Lisäksi on paljon pieniä erityisiloja, jotka voisin mainita silti. Eräs hieno asia on se, että naapurissamme on hevostalli ja olemme saaneet viime kesänä (ja toivottavasti tulevanakin) käyttöömme hevosenkakka-turve-sekoitusta peräkärrytolkulla. Tähän mainioon tavaraan perustin viime kesänä kaksi huomattavan isoa uutta kukkamaata. 😍 Kunniamaininnan saa myös lavatarhani, jonka mieheni on rakennellut minulle muutaman viime kesän kuluessa. Lavoja alkaa olla niin monta, että hyötyviljely pääsee keväällä nopeasti pyörähtämään käyntiin. Pieniä tärkeitä seikkoja puutarhassani ovat myös oma kaivo, josta ei vielä kuivinakaan kesinä ole kasteluvesi loppunut, se tosiseikka, että meillä ei ole vielä nähty yhtäkään lehtokotiloa tai siruetanaa tai muutakaan hirvitystä (apua, koputetaan kaikki nyt puuta ja äkkiä!), sekä sekin ihme, että meillä ei kosteinakaan kesinä juurikaan ole hyttysiä. Tämä taas johtuu sijainnistamme peltojen keskellä. Meillä tuulee aina sen verran, että hyttyset eivät vaan pysy siinä viimassa paikoillaan. 😂 Kuten tarkkasilmäinen lukija voi huomata, tässä olen muuntanut positiivisen ihmisen luovuudella puutarhan huonon ominaisuuden hyväksi, löytänyt siitä kultareunuksen. Oikeasti se, että meillä aina tuulee, on minusta harmillista, sillä ihan helteistä ja kuumaa päivää täällä ei useinkaan ole. Jospa siis siirryttäisiin listaamaan niitä puutarhan huonoja puolia.

Huonoja puolia puutahassani ovat:

-Tuulisuus. Tontti aukeaa erityisesti pohjoiseen ja toisaalta etelään. Idän puolella on puita melko lähellä ja länteenkin päin on vain "pienehkö" pelto ennen suurta metsää. Mutta pohjoistuuli käy armotta kasvien kimppuun, eikä etelätuulikaan ole sen armollisempi; samalla lailla sekin taittaa korkeat kukkavarret ja tuivertaa mielensä mukaan. Olen miettinyt pääni puhki, miten saisin pienilmaston suotuisammaksi ja joitain keinoja toki ajan mittaan varmaan löytyykin. Pohjoisen puolella sijaitsee tuo paljon puhuttu peltomme, josta haaveilen ihka omaa arboreettumia. 😁 Jos aloittaisimme nyt, niin ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua meillä olisi mainittava tuulensuoja. Ja sehän on, kuten tiedetään, yksi hujaus puutarhurin vuosissa mitattuna.

-Rikkakasvit. Niitä piisaa! Koska meillä ei myrkyillä pelata, on useimmissa kukkapenkeissäni aikamoinen ylläpitäminen, ettei niissä tuon tuostakin pääse vallalle rikkaruohojen laulukuoro. Juolavehnää! Vesiheinää! Rönsyleinikkiä! Nokkosta! Vuohenputkea!Voikukkia! Ehkä vasta viime kesänä perustamani uudet kukkamaat ovat hieman vapaammat tästä ongelmasta, koska ne on perustettu runsaasti kohollaan oleviin penkkeihin ja alla on paksulti rikkaruohoista eristävää sanomalehteä. En ole oikein koskaan ymmärtänyt panostaa siihen, että kukkamaat olisi kunnollisesti erotettu ympäröivästä nurmesta ja muusta joutomaasta, joka jatkuvasti pyrkii kiipeämään paremmille, lantaisille kasvuapajille kukkamaihin. Minua kiinnostaisi kovasti käyttää kukkapenkkien reunoilla sellaisia kasveja, jotka olisivat kyllin vahvoja estämään tämän ei-toivottujen kasvien hyökkäyksen. Mitäköhän sellaiset kasvit voisivat olla?
Rikkaruohoarmeija valmiina syöksähtämään kukkapenkkiin kivien lomasta.

-Rämät vanhat aidat ja ulkorakennukset. Tämä on minulla vuosi vuodelta enemmän hankausta aiheuttava kohta. Asumme vanhassa 50-luvulla rakennetussa maatilakeskuksessa, joka alkaa repsahtaa enemmän tai vähemmän sieltä sun täältä. Rakennukset vajoavat, seinät menevät vinoiksi, maali haalistuu kaikkialta, maata lähinnä olevat laudat alkavat lahota ja kaikkialla on aitoja ja seiniä, jotka huutavat: tule ja maalaa, suorista ja auta! 😂 Tälle asialle on yllättävän vähän tehtävissä, joten olen opetellut sietämään. Eniten minua harmittanut vanha makasiini on sitäpaitsi nyt seinien osalta purettu ja odottaa vain keväisiä kelejä, jotta sitä voidaan alkaa uudistaa kasvihuoneeksi.

Tähän en nyt halua liittää yhtään kuvaa rämistä ulkorakennuksista.😂 Vielä tulee päivä, kun kaikkialla on uudet punamultamaalipinnat ja jokainen seinä on suoristettu. Eikä ihan kaiken tule ollakaan kuin strömsössä, minun puutarhaani kuuluu oleellisesti myös ajan hampaan läsnäolo. Kaikella on aikansa, luonto saa tehdä työtään niin kasveissa, ihmisissä kuin rakennuksissakin. Täällä on monet puuhailleet ennen meitä ja meidän jälkeenkin toivottavasti tänne istutetaan yhä uusia puita ja kukkia. Ja puretaan ja rakennetaan uutta, kohennellaan hieman tai jätetään silleen.
Yhä uudet pienet jalat tallaavat tämän puutarhan polkuja.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Maalaistytön suosikkiperennat: Harmaamalvikki (Lavatera thuringiaca) ja muut malvakasvit


Harmaamalvikki pihan keskellä paraatipaikalla.

Harmaamalvikki taitaa olla ensimmäinen perenna, jonka olen istuttanut puutarhaani. Tuohon aikaan ei kyllä voinut puhua puutarhasta senkään vertaa kuin nykyisin, vaan meillä oli piha. Muutimme kaupungista vanhaan maatilakeskukseen, jossa ei puutarhanhoidolle oltu ehditty paljonkaan luoda ajatuksia. Perennoja oli kaksi: yksinäinen Pioni heinittyneessä kukkapenkissä ja Harjaneilikat talon seinustalla. Harjaneilikat keräsin sukupuuttoon ja Pionin pelastin myöhemmin toiseen kukkapenkkiin, kun ihmettelin ensin, miksei se kuki lainkaan (oli istutettu liian syvälle).

Harmaamalvikin siemeniä sain työystävältäni, joka kertoi niiden olevan peräisin vanhasta yksilöstä. Ne kasvoivat nopeasti kukkiviksi kasveiksi, jotka istutin uuteen kukkapenkkiini pihan keskelle. Siinä ne kukoistavat edelleen täsmälleen samassa paikassa, mihin ne istutin yli kymmenen vuotta sitten. :) Tämän perennan kohdalla voin siis luotettavasti todeta, että Harmaamalvikki on todellinen perinneperenna: äärettömän kestävä, viljelty jo kauan Suomessa ja aiemmin käytetty rohtotarkoituksiinkin. Se on myös vaatimaton kasvupaikkansa suhteen, mutta pitää auringosta. Vuosittain kerään kasveistani siemeniä ja kasvattelen uusia taimia, jotka jatkavat matkaansa joko ystäville, tai läheiselle kyläkaupalle tai -torille. Lähikauppiaamme istutti näitä taimia kyläkaupan eteen paahteiselle paikalle ja ihailen hänen Harmaamalvikkipuskaansa joka kesä. Se on jopa komeampi kuin omani. :)
Kaunis vaaleanpunainen. :)

Kasvattelen mielelläni myös muita malvakasveja. Minulla kasvoi vuosikaudet Ruusumalvaa navetan päädyssä, länsiseinustalla. Olin ostanut siemenet Kuralan Kylämäestä Turusta (museotila), mistä tuohon aikaan sai perinneperennojen siemeniä. Eräänä vuonna sitten päätin jakaa kasvit ja tein sen liian myöhään syksyllä, jolloin talvi pääsi hyökkäämään ennen kuin tajusin mitä tapahtui. Kasvit eivät olleet ehtineet toipua jakamisesta, eivätkä juurtua. Keväällä maasta ei noussut yhtään mitään. :( Muistoissani (ja valokuvissa) Ruusumalvani kukkii kuitenkin yhä yhtä kauniisti auringon laskiessa.
Ruusumalva kun aurinko painuu länteen.
Joka vuosi kasvatan myös yksivuotisia malvoja, eli Kesämalvikkeja tai Kiiltomalvaa. Viime vuosina olen suosinut nimenomaan jälkimmäistä, joka saattaa jonain talvena jopa talvehtia. Alla olevassa kuvassa on tällainen yksilö. Se kasvoi lajitoveriensa kanssa peltomaalla, mihin olin sitä kylvänyt, ihan porkkanoiden tuntumaan. Muut kasvit menetettiin talvelle, mutta tämä yksi, jota nimitin Prinsessaksi, jäi eloon ja kasvoi mahdollisimman komeaksi ja korkeaksi seuraavana kesänä.
Kiiltomalva.
Kiiltomalvan kukka läheltä.
Kiiltomalva tuottaa jättimäärän siemeniä. Niitä on helppo kerätä ja siksi olenkin kasvatellut uudet taimet joka kesäksi. Alla olevassa kuvassa kasvaa yksivuotinen Kesämalvikki. Se muistuttaa paljon Harmaamalvikkia, mutta sen kukat ovat isompia ja voimakkaamman vaaleanpunaisia.
Kesämalvikin tuoksuttelija.