maanantai 7. joulukuuta 2015

Siemeniä maailmalta

Uuden blogin ensimmäinen kirjoitus. :D Tähän ei parane asettaa liikaa odotuksia, varsinkaan, kun nyt on joulukuun 7. päivä ja kevätkylvöt vielä mahdottoman kaukana. Sentään siemenluetteloita voi alkaa kuukauden päästä odotella. :) Syyskylvöjä voi kuitenkin tehdä alati. Mies matkasi maailman ääreen ja toi tuliaisiksi pyytämiäni puiden siemeniä. Niitä olen kylvänyt viime päivinä, sekä perennoja, jotka tarvitsevat kylmäkäsittelyn.
Tammen, pähkinän ja vaahteroiden siemeniä ja terhoja? Voin vain arvailla, mitä tässä on ja mitkä niistä mahtavat lisäksi itää!
Perennoista multiin kuistille pääsivät keijuängelmä, pikkuampiaisyrtti, tuoksuorvokki, valkoinen japaninesikko ja amerikanvuokko, köynnösukonhattu, kultapiisku sekä varjoliljan siemeniä. Ulkona on ollut todella lauhaa, kannan kylvökseni varmaankin kausihuoneeseen lähipäivinä. Pakkanen pääsee sinne kutakuinkin vapaasti tulevina kuukausina, lumi taas ei. Täytyy muistaa peitellä kylvöksiä hieman.
Perennojen kylväminen on hieman päässyt viemään mukanaan tänä vuonna. Vaikka minulla on yllä olevan kuvan mukaisia kylvökehikoita useita kymmeniä, alkavat ne kaikki olla uhkaavan varattuja. :) Mitä sitten, kun kevät koittaa? Aika paljon keväällä kylvettäviä siemenpusseja odottelee kaapin perukoilla. Olisikin hyvä aika tehdä jonkinmoista inventaaria, mitä kaikkea siellä onkaan. :)