lauantai 24. helmikuuta 2018

Valoa päin!

Miten kärsimättömäksi välillä tunteekaan itsensä, kun pihalla paukkuu tulipalopakkanen ja ensi viikoksi on luvattu yhä kylmempää. Eilen päätimme grillata pihalla "kevään" ensimmäisen makkarasatsin ja kylmää oli. Grillipaikan viereen tehtiin viime kesänä varjoisa kukkapenkki, johon istutin paljon siemenistä kasvatettuja, varjossa viihtyviä perennoja. Tuijottelin tuota lumen peittämää kumpua siinä hiillosta odotellessani ja olin niin kärsimätön, että sielussa kihisi. Viime vuosi oli suuri perennavuosi; kasvatin siemenistä kymmeniä lajeja. Vain muutama niistä ehti kukkaan ensimmäisenä kesänään, loppuja saan odottaa. Tästä varmaan johtuu innokas odotus, johon samalla liittyy pientä pelkoakin; istutinko taimet kyllin hyvin valittuihin paikkoihin? Mitä, jos keväällä huomaankin, että ne ovat heittäneet henkensä talven aikana? Jos saan pettyä?

Samaan aikaan vireillä on uusia kylvöjä, uusia perennoja. Tänä vuonna ovat myös kesäkukat jälleen kovasti ohjelmassa, niidenkin esikasvatus on alkanut. Ostin ensimmäisen kasvivaloni, jonka alla daaliat ja timanttikukat nyt kasvavat ja kehittyvät niin tanakoiksi, ettei moista ole ennen nähty. :D Samaan aikaan kurkistelen kelloköynnösistutuksen muovin alle ja huokaan joka päivä: ei vieläkään mitään. Liotin tällä kertaa siemenet, jotta ne itäisivät nopeammin, mutta taisin mennä tässä vikaan. Kenties liotin niitä liian kauan? Ehkä ne ovat mädäntyneet. Aion ostaa joka tapauksessa uudet siemenet ja aloittaa vielä alusta, sillä onneksi kevät on kiihkeimpine kasvupäivineen vasta ovella. Valoa päin mennään!
Tänä vuonna kasvatetaan kosmoskukkia. Viisi erilaista lajiketta odottaa toistaiseksi  pääsyä multaan.

Lisää kosmoksia.

Tammi-helmikuun siemenkylvölaatikko ammottaa nyt tyhjänä. Maaliskuun laatikko on kaivettu esiin ja jaoteltu viikkoihin. Luvassa on yrttejä, kuten yrtti-iisoa, turkkilaista melissaa, iisoppia, persiljaa ja  sitruunamelissaa. Muutaman perennan kylvöt ajoittuvat minulla myös maaliskuulle; tähkätädyke, ketoneilikka, kissankäpälä ja koiruoho. Suurimmaksi osaksi kylvän nyt kuitenkin ryhmäkasveja, eli esikasvatuksen vaativia yksivuotisia kukkia ja heiniä. Aloitelen samettikukista, tsinniasta, kosmoskukista, isopantaheinästä, leijonankidasta, kiinanneilikasta, tarhasoljosta, erilaisista salvioista, jänönhännästä ja isoräpelöstä. Myös leukoija, sinitähtönen, silkkikukka ja koristeportulakka pääsevät multiin jo maaliskuun aikana. Kylvettävien määrä saattaa kuulostaa suurelta näin listattuna, mutta monia lajikkeita on pussissa vain 5-10 siementä, joten loppujen lopuksi tilaa eivät kylvökset vaadi sen enempää. Vai huijaanko nyt itseäni? :D Aina on kuitenkin jotenkuten mahduttu, joten eiköhän niin käy tänäkin vuonna.
Erityisen kaunis ruiskukka sekä kaverina tarhasoljo.

Kaksi erilaista timanttikukkaa.

Nukkahulluruoho ja kelloköynnös.

Päivänsini ja keisarinkierto.

Kaksi erilaista silkkikukkaa.
Viime vuonna aloittelin kausihuoneen varovaista lämmittelyä jo maaliskuussa. Nyt on tiedossa niin kovia pakkasia, ettei ole mitään mieltä ryhtyä moiseen vielä toviin. Vasta kun näyttää siltä, että yöpakkaset ovat enintään muutaman asteen luokkaa, on toiveissa kiikuttaa pieni sähköpatteri kausihuoneeseen, rajata muovisilla väliseinillä tila pienemmäksi ja aloittaa pienen alueen lämmittäminen siihen kuntoon, että kylmäkäsittelyssä olleet perennat alkavat pikkuhiljaa itää. Viime vuonna hiiret pääsivät juhlimaan tuoreilla perennan versoilla, muistan yhä tuon järkytyksen! Silloin koulitut ruukut roikkuivat lopulta katosta isoissa muovilaatikoissa, jotka oli peitelty harsoilla ja muoveilla. Saa nähdä minkälainen kevät nyt on koittamassa. Kausihuoneen kattoon on ainakin revennyt lumen painosta aukko, mikä pitää ensitöiksi paikata. Eiköhän se lämmin kevät sieltä kohta kuitenkin saavu, yllättäen kuten aina. Ensin odotellaan, eikö pääsisi jotakin jo puuhaamaan ja seuraavaksi hyöritäänkin kädet täynnä työtä, johon eivät vuorokauden tunnit meinaa millään riittää. Sitä ihanuutta odotellessa!

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Jotakin villiä puutarhassani

Kurjet saapuvat joka kevät.

Katselin valokuvia puutarhastani monen vuoden ajalta. Paljon kuvia erilaisista kasvatteluista; hyötykasveja, kesäkukkia ja monivuotisia perennoja. Tuossa on kasvihuone juuri valmistuneena, miten kirkkaat muovit vielä ovatkaan! Tuossa vihdoin kauan haaveiltu yrttiympyrä juuri niin kauniina kuin sen aina kuvittelinkin. Koskas istutimmekaan nuo kirsikkapuut? Entäs tuon pyökin? Vuodet ovat jääneet muistiin erilaisista projekteistaan. Aiemmin halusin kasvattaa juurakkodaalioita joka kesä, nyt innostavat siemenistä kasvatetut kasvit. Millaisia lienevät puuhani viiden vuoden kuluttua? Saatan arvata jo siitä jotakin huomatessani, miten erilaiset puut ovat alkaneet kiehtoa mieltäni viimeisten vuosien aikana.

Sitten kiinnitin huomiota erääseen seikkaan. Tuossa kuvassa on tuo ojakellukka, jonka huomasin jo ensimmäisenä vuotena omassa kodissamme. Se on niin herkän hiljainen, mutta upea kaikkinensa. Kasvanut siinä ties mistä saakka. Vaikka se on vaatimaton, huomasin ja suojelin sen heti. Se kasvaa paikallaan yhä ja sen ympärille on kehkeytynyt luonnonniitty. Ojakellukan tähden.
Ojakellukka kasvaa siinä, missä se on aikojen alussa päättänyt kasvaa.
Samanlaisia rakkaita villejä ystäviä puutarhassani kasvaa vaikka kuinka paljon. Keväällä ensimmäisenä nousevat valkovuokot. Niiden seuraksi hetipian heräävät kevätlinnunherneet ja kielot. Luonnonkukat ovat tuoneet perheeseen perinteitä, joita seurataan joka vuosi. Vuokkoja äidille äitienpäivänaamuna! Kimput kieloista tuoksumaan joka huoneeseen.
Kevätlinnunherne herkässä vihreydessään.

Kieloja, kevätlinnunherneitä ja orvokkeja omalta takapihalta.

Luonnonkukista tehty kimppu on herkistä herkin.

Yhtälailla myös ajallaan ilmestyvät linnut ja hyönteiset kuuluvat erottamattomasti puutarhaan. Millaista olisi kylvää lavojen luona herneitä ilman toukmettisen (kyyhkyn) kujerrusta pesäpuussaan? Tiettyjä hetkiä luonnon omassa kiertokulussa on alkanut odottaa itsestäänselvästi, kuten töyhtöhyypän hauskaa pillimäistä vihellystä ojien laitamilta kun naapurien pelloilla hyrisevät traktorit toukotöissään ja minä ihmettelen puutarhani vallannutta voikukkaa. Omenankukat eivät olisi puoliksikaan niin viehättäviä ilman niissä lemmenpesää pitäviä kultakuoriaisia.
Love me!
Sepelkyyhky eli toukmettinen tarkkailee puuhiamme pesäpuustaan.

Räkätillä on pesä kotikuusessa.
Loppukesällä puutarhan valtaavat kaikki monet perhoset ja sudenkorennot, joissa riittää lapsille ihmeteltävää. Sekä perhosten ja kiitäjien toukat, etanat ja muut öttiäiset. Pahoina etanavuosina olemme pitäneet etanankeräysiltoja ja vieneet ämpäreillä etanoita kanoillemme herkuiksi, niin ällöttävää kuin niiden keräily lapsista onkin. Mutta ah niin hauskaa jokatapauksessa!
Hieno korento palavanrakkauden kukinnossa.



Pölyttäjiä kultapiiskun kukissa.

Loppukesään kuuluvat erottamattomasti ne hitaat kävelyretket, kun käymme postilaatikolla lasten kanssa vailla kiirettä, kävellen kuumana pölisevää hiekkatietä, jonka varrella neitoperhot ovat täyttäneet ohdakkeiden kukinnot. Sudenkorennot värisyttelevät siipiään seisovassa ilmassa ja laskeutuvat maahan jalkojemme juureen, villivadelma tuoksuu. Mikään tästä ei ole minun aikaansaamaani, vaan luontoäidin - ja mitä elämyksiä muistiimme onkaan piirtynyt vuosi vuodelta.
Ihana matara tuoksuu.
Onko siis puutarhan lumo lopulta yhdistelmä kaikkea, minkä eteen ponnistelemme ja mistä haaveilemme ja mitä tahdomme rakentaa pala palata ympärillemme? Ei pelkästään tätä, vaan ehdottomasti myös kaikkea, mitä meille on huomaamatta annettu; hiljaisesti mutta itsestäänselvästi. Kyyhkysen kujerrus, jota odotamme ja jota ilman jäisi iso osa kevään nautinnosta tulematta. Vaikka puutarhani tulvisi sipulikukkien väriloistoa, mutta kyyhkynen ei kujertaisi puussa ja kielo ei tuoksuisi takapihan varjoisassa hämyssä, jäisi osa keväästä tulematta sinä vuonna.

perjantai 2. helmikuuta 2018

Kauneimpia kesäkukkia: Tarhadaaliat (dahlia x pinnata)

Siemenistä kasvatetut kesädaaliat, lajike "Redskin".
Joka maaliskuu on aivan pakko kylvää kesädaalian siemeniä. Kesädaalia, tarhadaalia; tarkoitan tällä daalioita, jotka voi kasvattaa siemenistä ja jotka jäävät kohtalaisen mataliksi, 40-60cm korkuisiksi suunnilleen. Lajikkeita tähän tarkoitukseen ei ole ollut liiemmälti saatavilla. Useimmiten on löytynyt vain kahta lajiketta; punalehtistä "Redskin" -daaliaa tai "Dwarf Mixed" -lajiketta, joka on hyvin monivärinen ja kaunis. Tänä vuonna päädyin valitsemaan uuden tulokkaan nimeltä "Sunny Reggae", joka on sievä oranssin ja keltaisen yhdistelmä, "röyhelökauluksella", kuten mainoslause kuuluu.
Daaliaa "Dwarf Mixed" kukkapenkin reunan täydeltä.

Mitä enemmän kukkia kerää tai poistaa kuihtuneita kukintoja, sitä innokkaammin daalia haarottuu ja tekee uusia nuppuja.
Olen ehkä joskus kertonutkin, että eräänä vuonna keräsin daalioistani siemeniä ja kokeilin, mitä niistä saisi kasvamaan seuraavana kesänä. Siemenet itivät ihan mainiosti ja kasvoivat kauniisti kukkiviksi yksilöiksi, joista kylläkin jok´ikinen oli keltainen kukinnoltaan. Myöskin lähes kaikki kerrannaisuus oli kukinnoista kadonnut. Tämä ei kovastikaan yllättänyt, sillä useimmiten jokin väri tai ominaisuus kasvin perimässä dominoi niin, että siemenjälkeläiset muuttuvat tietynlaisiksi, ts. taantuvat. Kokeilu oli silti hauskanpuoleinen ja muistoksi siitä ovat jääneet alla olevat kuvat kesän keltaisesta daaliapenkistä.

Nuokkuva kukinto on viehättävä.
Keltaiset daaliat olivat nokkosperhosista suorastaan vastustamattomia.
Daalioiden esikasvattaminen on helppoa - paljon helpompaa kuin monen muun esikasvatettavan kesäkukan. Siemenet ovat melko suuria, joten ne on yksinkertaista painella kasvualustaansa sentin-parin välimatkoin ja peittää kevyesti mullalla. Pidetään kylvös kosteana ja lämpimässä paikassa, niin viikon-parin sisällä kylvökset itävät. Taimet ovat hetimiten mukavan suuria. Kun niissä on sirkkalehtien lisäksi ensimmäinen varsinainen lehtipari, on koittanut koulinnan aika. Jokainen taimi pääsee omaan purkkiinsa kasvamaan. Koska tätä kasvia ei missään nimessä voi istuttaa ulos ennen hallanvaaran väistymistä, olen suorittanut koulinnan kahdesti. Ensin kerran omiin ruukkuihin ja myöhemmin vielä uudemman kerran isompiin ruukkuihin, jotta kasvi jatkaisi railakasta kasvuaan. Usein ennen ulos istutusta daaliat ovat ehtineet haaroa mukavasti ja tulla tanakoiksi. Olen vienyt ne huhtikuulla kausihuoneeseen ja peitellyt varmuuden vuoksi yöllä harson alle. Muutaman kerran ne ovat saattaneet saada pikkuisen kylmää ennen kuin ovat tottuneet viileämpään kausihuoneeseen. Tällöin on voitu menettää muutama lehti, mutta daalia on antanut sen aina anteeksi kasvattamalla lehtihankoihin innolla uutta kasvustoa.
Valkoinen kesädaalia on erityisen elegantti.
Ulos päästyään daaliat innostuvat kasvamaan tuuheiksi pikku pensaiksi. Niille kannattaa jättää hyvä kasvutila - kuitenkin niin, että kasvit saavat kasvaa lopulta yhteen, jolloin ne tukevat toisiaan tuulessa ja ovat mielestäni näyttävämmän näköiset. Lannoitusta ei pidä unohtaa missään vaiheessa, sillä daalia kukkii runsaasti ja tarvitsee siihen tarhurin apua niin ravinteiden, veden kuin nyppimisenkin muodossa. Daaliaa saa mielellään kerätä maljakkoon ja siitä myös pitää poistaa kuihtuneet kukat, jotta kukinta jatkuisi ensi halloihin asti. Yleensä silloin, kun ensimmäinen pakkasyö on tiedossa, olen kulkenut läpi puutarhan ja kerännyt kaikki auenneet ja nuppuisetkin kukinnot daalioistani maljakoihin sisälle. Silloin aamuinen surullinen näky (mustia daalianvarsia kaikkialla) ei ole niin masentava. Kukinta jatkuu vielä maljakoissa viikosta kahteen viikkoon. Sitten onkin aika jäädä odottamaan uutta maaliskuuta ja kylvöpussin rapinaa.
Daaliaa maljakossa seuranaan siperianpallo-ohdaketta.
Kesädaalia tekee juuriinsa mukuloita, jotka ovat hyvin samannäköisiä kuin juurakkodaalioillakin. Ne voi samoin talvettaa kellarissa tai autotallissa, jos jaksaa nähdä tämän vaivan. Kuitenkin on hyvä tietää, että tällaisesta juurakosta uudelleen seuraavaksi kesäksi kasvatettu daalia ei tule sen suuremmaksi kuin ennenkään, vaan on ihan samanmoinen kuin ensimmäisenä kesänään. Tämä poikkeuksena juurakkodaalioihin, jotka voivat tulla verrattoman kookkaiksi aikaa myöden. Itse olen huomannut, että pikkaraiset daalianjuurakot kuivuvat helposti läpi talven aikana, eikä niistä ole keväällä enää paljoakaan jäljellä. Siksi hommaan joka kevät uudet siemenet ja aloitan rallin alusta. Tämä kun on sitä kaikkein mieluisinta puuhaa. :)