Puutarhan hyvät ja huonot

Muutamassakin blogissa, viimeisimpänä Reetan Kasvin paikassa,(suokaa anteeksi, en saa linkkiä toimimaan) on viime aikoina ollut pohdintaa ja listausta oman puutarhan hyvistä ja huonoista puolista. Tai oikeastaan siitä, mistä omassa puutarhassaan erityisesti pitää ja mistä ei. Tämä on aiheena kiinnostava ja hauska, vaikkakin aika vaikea. Joinain päivinä helmikuun lopulla minusta tuntuu, etten pidä puutahassani juuri mistään, paitsi siitä, että vielä joskus se voi olla sellainen, kuin unelmoin. 😁 Sitten taas kesäisin on yleensä niin paljon kaunista ja ihanaa, ettei silmää häiritse ne puutteet niin paljon, eikä niiden ajattelemiseen viitsi käyttää kalliita kesäpäiviään.

Yksi parhaista asioista puutarhassani on se, että lapset viihtyvät siellä yhtä hyvin kuin minäkin. :D

Minusta on helpompi miettiä niitä asioita, joista pidän. Niinpä paneudun niihin nyt ensin, vaikka onkin ikävää jättää ne huonot jutut loppuun. Mutta ehkä ne jäävät silloin paremmin mieleen ja vaikuttamaan mielen taustalle niin, että joitain parannuksia saataisiin jo tänä kesänä!

Parhaita puolia puutarhassani ovat:

-Lähes loputon määrä tilaa ja mahdollisuuksia uusille kukkapenkeille. Vain omat voimat ja aika ovat rajana sille, miten laajan puutarhan lopulta voin rakentaa. Kotimme sijaitsee keskellä avaraa peltojen ja metsien aluetta, ihan kiinni meissä ei juurikaan ole naapureita, joiden aidantakaista elämää pitäisi huomioida. 😄 Osa tontista on peltoa, jota voi halutessaan jatkaa puutarhaksi tai miksi vain. Haaveissa siintää alue, johon olisi istutettu laaja kokoelma erilaisia puita ja niiden alle toki metsäpuutarha.

-Kukkapenkit. Ne ovat parhaita, tietysti. Joka vuosi niitä pitää perustaa lisää. Kun on niinkin kiinnostunut lisäämään yhä uusia kasveja siemenestä kuin tämä emäntä, on aivan välttämätöntä, että kukkapenkit saavat laajeta ympäriinsä ja vallata lopulta kaiken muun tilan. 😊 No, tästä meillä on miehen kanssa hiukan erilainen näkemys. Hänen mielestään pihassa pitäisi voida liikkua autoilla ja vaikka traktorilla. Tästä syystä esimerkiksi en ole vielä saanut tuoda kukkamaitani liki liikkumaväyliä ihanaan cottage garden-tyyliin. Rakastaisin pieniä mutkittelevia polkuja kukkamaiden lomassa! No, tietenkin ymmärrän itsekin kuinka epäkäytännöllistä se olisi nimenomaan meidän pihassamme.

Siemenestä kasvatetut daaliat kukkapenkin reunuksena.

-Kausihuone. Se on pieni, itsetehty, hiukan epäkäytännöllinenkin koskei sitä voi tuulettaa eikä lämmittääkään muutoin kuin patterilla, mutta se on ollut aivan ehdoton lisä puutarhaharrastuksen laajentamisessa. Nyt haaveilen suuremmasta kasvihuoneesta, jossa olisi kiinteä puulämmitys. Uskon, että tulevana kesänä saamme projektin - jos ei valmiiksi niin ainakin hyvälle mallille! Suunnitteilla on ihana pitkä terassi kasvihuoneen seinustalle ja lehtometsän perustaminen sen taakse. Kunpa pelkistä haaveista ja suunnitelmista voisi elää! Eläisin varmaan ikuisesti. 💓

-Lasten into. Aina tätä ei itsekään huomaa nostaa sille kuuluvaan arvoon. Välillä sitä haluaisi puuhata siemeniensä ja harojensa ja taimipurkkiensa kanssa täysin ylhäisessä yksinäisyydessään. Silloin ei muista, mikä merkitys on sillä, kun lapsi tulee viereen ja haluaa myös kylvää, kastella, repiä rikkaruohoja (ja toki vahingossa muutakin). Välillä oma puutarhurointi meinaa mennä niin vakavaksi, ettei sen piiriin haluaisi sisällyttää sotkevia ja sählääviä pieniä "apulaisia". Mutta sitten tulevat taas ne hetket, jolloin lapset ovat urakalla kantaneet vettä kastelukannuissaan, keränneet satoa ja ihailleet asiantuntevasti kukkia niiden oikeilla nimillä. Mikään ei liikuta sydäntä ihan samalla tavalla. Ainut tapa saada lapsissa sytymään samanlainen rakkaus kasveihin, kuin itselläkin on, on antaa heidän elää mukana puutarhan kaikissa töissä.

Kasteleminen sujuu pienimmältäkin!

Itse kasvatetut pyöröporkkanat ja niiden sadonkorjuu!

Ylpeä perunannostaja. :D

Kasteleminen on aina yhtä hauskaa!

Lisäksi on paljon pieniä erityisiloja, jotka voisin mainita silti. Eräs hieno asia on se, että naapurissamme on hevostalli ja olemme saaneet viime kesänä (ja toivottavasti tulevanakin) käyttöömme hevosenkakka-turve-sekoitusta peräkärrytolkulla. Tähän mainioon tavaraan perustin viime kesänä kaksi huomattavan isoa uutta kukkamaata. 😍 Kunniamaininnan saa myös lavatarhani, jonka mieheni on rakennellut minulle muutaman viime kesän kuluessa. Lavoja alkaa olla niin monta, että hyötyviljely pääsee keväällä nopeasti pyörähtämään käyntiin. Pieniä tärkeitä seikkoja puutarhassani ovat myös oma kaivo, josta ei vielä kuivinakaan kesinä ole kasteluvesi loppunut, se tosiseikka, että meillä ei ole vielä nähty yhtäkään lehtokotiloa tai siruetanaa tai muutakaan hirvitystä (apua, koputetaan kaikki nyt puuta ja äkkiä!), sekä sekin ihme, että meillä ei kosteinakaan kesinä juurikaan ole hyttysiä. Tämä taas johtuu sijainnistamme peltojen keskellä. Meillä tuulee aina sen verran, että hyttyset eivät vaan pysy siinä viimassa paikoillaan. 😂 Kuten tarkkasilmäinen lukija voi huomata, tässä olen muuntanut positiivisen ihmisen luovuudella puutarhan huonon ominaisuuden hyväksi, löytänyt siitä kultareunuksen. Oikeasti se, että meillä aina tuulee, on minusta harmillista, sillä ihan helteistä ja kuumaa päivää täällä ei useinkaan ole. Jospa siis siirryttäisiin listaamaan niitä puutarhan huonoja puolia.

Huonoja puolia puutahassani ovat:

-Tuulisuus. Tontti aukeaa erityisesti pohjoiseen ja toisaalta etelään. Idän puolella on puita melko lähellä ja länteenkin päin on vain "pienehkö" pelto ennen suurta metsää. Mutta pohjoistuuli käy armotta kasvien kimppuun, eikä etelätuulikaan ole sen armollisempi; samalla lailla sekin taittaa korkeat kukkavarret ja tuivertaa mielensä mukaan. Olen miettinyt pääni puhki, miten saisin pienilmaston suotuisammaksi ja joitain keinoja toki ajan mittaan varmaan löytyykin. Pohjoisen puolella sijaitsee tuo paljon puhuttu peltomme, josta haaveilen ihka omaa arboreettumia. 😁 Jos aloittaisimme nyt, niin ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua meillä olisi mainittava tuulensuoja. Ja sehän on, kuten tiedetään, yksi hujaus puutarhurin vuosissa mitattuna.

-Rikkakasvit. Niitä piisaa! Koska meillä ei myrkyillä pelata, on useimmissa kukkapenkeissäni aikamoinen ylläpitäminen, ettei niissä tuon tuostakin pääse vallalle rikkaruohojen laulukuoro. Juolavehnää! Vesiheinää! Rönsyleinikkiä! Nokkosta! Vuohenputkea!Voikukkia! Ehkä vasta viime kesänä perustamani uudet kukkamaat ovat hieman vapaammat tästä ongelmasta, koska ne on perustettu runsaasti kohollaan oleviin penkkeihin ja alla on paksulti rikkaruohoista eristävää sanomalehteä. En ole oikein koskaan ymmärtänyt panostaa siihen, että kukkamaat olisi kunnollisesti erotettu ympäröivästä nurmesta ja muusta joutomaasta, joka jatkuvasti pyrkii kiipeämään paremmille, lantaisille kasvuapajille kukkamaihin. Minua kiinnostaisi kovasti käyttää kukkapenkkien reunoilla sellaisia kasveja, jotka olisivat kyllin vahvoja estämään tämän ei-toivottujen kasvien hyökkäyksen. Mitäköhän sellaiset kasvit voisivat olla?

Rikkaruohoarmeija valmiina syöksähtämään kukkapenkkiin kivien lomasta.

-Rämät vanhat aidat ja ulkorakennukset. Tämä on minulla vuosi vuodelta enemmän hankausta aiheuttava kohta. Asumme vanhassa 50-luvulla rakennetussa maatilakeskuksessa, joka alkaa repsahtaa enemmän tai vähemmän sieltä sun täältä. Rakennukset vajoavat, seinät menevät vinoiksi, maali haalistuu kaikkialta, maata lähinnä olevat laudat alkavat lahota ja kaikkialla on aitoja ja seiniä, jotka huutavat: tule ja maalaa, suorista ja auta! 😂 Tälle asialle on yllättävän vähän tehtävissä, joten olen opetellut sietämään. Eniten minua harmittanut vanha makasiini on sitäpaitsi nyt seinien osalta purettu ja odottaa vain keväisiä kelejä, jotta sitä voidaan alkaa uudistaa kasvihuoneeksi.

Tähän en nyt halua liittää yhtään kuvaa rämistä ulkorakennuksista.😂 Vielä tulee päivä, kun kaikkialla on uudet punamultamaalipinnat ja jokainen seinä on suoristettu. Eikä ihan kaiken tule ollakaan kuin strömsössä, minun puutarhaani kuuluu oleellisesti myös ajan hampaan läsnäolo. Kaikella on aikansa, luonto saa tehdä työtään niin kasveissa, ihmisissä kuin rakennuksissakin. Täällä on monet puuhailleet ennen meitä ja meidän jälkeenkin toivottavasti tänne istutetaan yhä uusia puita ja kukkia. Ja puretaan ja rakennetaan uutta, kohennellaan hieman tai jätetään silleen.

Yhä uudet pienet jalat tallaavat tämän puutarhan polkuja.