sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kausihuone

Kausihuone omenapuiden kukkimisen aikaan. Kylvöhommat ovat levittäytyneet kausihuoneen edustalle.

Nyt kun ollaan ihan kohta jo maaliskuulla, on hyvä hetki muistella menneiden kesien kausihuonekasvatteluja. Maaliskuulla yleensä nimittäin laitan pikku patterin lämmittämään kausihuonetta. Sen verran vain, että pakkanen pysyy loitolla. Huoneeni ei ole monen neliön kokoinen, mutta olen opetellut hyödyntämään sen jokaisen sentin. Tällä hetkellä huone on täynnänsä kylmäkäsiteltäviä perennoja, jotka vievät kaiken tilan. Olenkin miettinyt pääni puhki, mihin aion asettaa kevätkylvöt. Todennäköisesti uusia hyllyjä pitää viritellä vanhojen ylä- tai alapuolelle. :)

Tämä kuva on otettu huhtikuussa. Ylähyllyllä kasvaa pensaskrassia, ruusupapuja, kiiltomalvaa ja jotain yrttejä ruukuissa (taaimpia tasveja en enää tunnista), alatasolla on kurkkua, perhoskukkaa ja kosmoskukkaa, lattialla ruukuissa kesädaalioita siemenestä.

Tässä näkyy silopersiljaa, pikkuisen kärsiviä tomaatinalkuja, sekä lisää daalioita. :D
Kylvökehikot, joihin mahtuu 8x8 tainta, ovat maailman kätevimpiä. Minulla on myös pienempiä kehikoita, joihin mahtuu tuplaten kasveja, mutta niitä käytän yleensä vasta kun kaikki isommat ovat varattuja, koska niiden multatila/taimi on niin vähäinen, että harva kasvi tyytyy pitkään niin minimaaliseen multamäärään.
Taimihuoneen peränurkassa minulla on kattoon saakka korkea vesisaavi, joka pitää täyttää kaivovedellä alkuun ehkä kerran viikossa, mutta kasvun ollessa kiihkeimmillään, jopa parin päivän välein. Keväällä suuri vesiastia on hyödyllinen myös siksi, että vesi kerää päivän aikana auringon lämpöä ja luovuttaa sitä illalla ja yöllä huoneeseen pitäen osaltaan tilaa lämpöisenä.
Toukokuun puoliväli. Lattianrajan daaliat ovat jo suuria. Kesäkurpitsoja on myös paljon ruukuissa. Lattianrajassa näen myös purjoja ja värinokkosta kasvamassa. Ylimmällä hyllyllä näkyy ainakin petunioita, taaempana ehkä samettikukkaa.

Pöydällä tomaatit ovat alkaneet vahvistua. Lattialla ruusupavut kurkottelevat jo korkealle ja niiden takana rehottavat perhoskukat. Ihan perällä näkyy pensaskrassia.

Koska kausihuoneeni on niin pieni, on tuuletuksesta huolehdittava hyvin. Pikkuruisessa huoneessa lämpötila nousee helposti aivan liian korkeaksi. Loppukeväällä ja kesällä kausihuoneen ovi on jatkuvasti auki ja ylhäältä katonrajasta poistetaan "yläkolmiosta" muovitus kokonaan, jolloin ilma kiertää hyvin. Kastelu kannattaa suorittaa aina aamuisin ja iltapäivisin ennen viittä, jonka jälkeen en yleensä enää kastele, jotta homeelta ja sammaleelta säästyttäisiin. Jos tulee pilvisiä päiviä, voi kastelun yleensä jättää kokonaan tekemättä.

6 kommenttia:

  1. Vau!!! Ihan hurja määrä taimia. Ihailtavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimia kyllä piisaa. Yleensä tulee ongelma siinä vaiheessa kun kaikki olisi saatava maahan tai ruukkuun tai istutusastioihin ylipäätään. Silloin on aina iloinen asia, jos joku puutarhaystävä tulee piipahtamaan ja saa lykätä jonkin purkin mukaan. :D

      Poista
  2. Vau ja vielä kerran vau! Aivan huikea määrä taimia. Miten ihmeessä saat sen lämmön pysymään kasvarissa. Meillä on vajaan 5 neliön kennokasvari, johon hankin valopetrolilämmittimen. Ei tahdo millään riittää kevään kylminä öinä. Sähkö on sen verran kaukana, ettei se tule kasvarissamme kyseeseen lämmitysmuotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, mikä tuossa sitten olisi se taika. Yleensä viritämme aluksi (maaliskuussa) "toisen katon" muovista matalalle (pääni korkeudelle tai vähän ylemmäs), joka pienentää lämmitettävää tilaa paljon. Lisäksi jaan joskus koko tilan kolmeen "huoneeseen", väliseinillä, siis muoveilla, jotka nidon roikkumaan verhojen lailla. Useimmiten ensimmäinen huone on viilein, siellä on esim perennan taimia ja muuta kestävää, sitten kaksi sisempää osastoa ovat lämpimiä, koska patteri jaksaa lämmittää ne paremmin. Tätä systeemiä ei yleensä täydy pitää yllä montaa viikkoa kun yötkin jo sen verran lämpenevät, ettei huolta ole. Ja kun kasvit itävät viileässä, ne myös kestävät viileää, olen huomannut. Ongelma voi tulla silloin, kun sisältä siirtää jotain herkempää, kuten tomaatteja tms, jotka useimmiten pitääkin alkuvaiheessa pitää vaikka harson alla ja mahdollisimman lähellä patteria. Muutaman kerran yllätyskylmä yö on tullut vielä toukokuussa, kun en enää ole pitänyt mitään lämmitystä päällä. Silloin on voinut tulla menetyksiä kuten daalioiden paleltumia, mutta useimmiten nekin kasvattavat uudet lehdet, vaikka osa hiukan onkin saanut kylmää.

      Poista
  3. Hei maalaistyttö. Poikkesin tänne sinuun blogiisi toisen blogin kautta katsomaan mitää tänne kuuluu Ihastuin sinun valtaviin taimiin, Ja jäin lukiaksi sinulle seuramaan miten taimet kasvavat tuleeko tänä vuonna yhtä paljon taimia. Hyvää kasvukautta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Irma! Mukavaa, kun tulit lukijaksi! Tervetuloa! :)

      Poista