keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Louhisaaressa

Näin talvisaikaan on ihana muistella menneen kesän antoisimpia retkiä, puutarhaelämyksillä tai ilman. Eräs mukavimmista reissuista viime kesänä kohdistui Louhisaaren kartanolinnan puutarhaan, mihin oli vastikään rakennettu Kalmilainen museopuutarha.
Louhisaaren kartanolinna
Kalmilainen museopuutarha

Laatikoissa kasvatettiin entisajan hyöty- ja koristekasveja, joista suurin osa oli itsellenikin tuttuja; salkoruusuja, erilaisia yrttejä ja vihanneksia. Iisoppia oli kasvatettu aidanteeksi koko alueen ympärille. Uusi mielenkiintoinen tuttavuus oli Linneen tupakka, joka kukki komeana, rotevana ja ihmeen kauniina.Kukat olivat nuokkuvat ja kellomaiset, väriltään hiukan persikkaiset. Kotiin päästyä piti toki etsiä netistä tupakankasvatusohjeita. :D Ensi kasvatuskaudella täytyy ehdottomasti kokeilla osaisinko itsekin! :)
Linneen tupakka.


Louhisaaressa on toki muutakin kaunista kuin museopuutarha. Vanhassa kartanonpuistossa on ihan omanlaisensa tunnelma, rauhallinen ja avara. Puiston takaosista löysin vielä pienen satupolun, jota pitkin ehkä Punahilkka saattaisi kävellä vastaan. :)

 Olemme käyneet Louhisaaressa yleensä melkein joka kesä, koska asumme vain muutamankymmenen kilometrin päässä. Kartanolinna on upea nähtävyys myös sisältä, eri aikakausien tyylisine sisustuksineen. Tästä lähtien luulen kuitenkin, että ensimmäisenä pitää aina käydä kurkistamassa, mitä museopuutarhan laatikoissa tällä kertaa kasvaakaan. :D


1 kommentti:

  1. Oi miten ihanan näköistä! Tuonne on kyllä joskus päästävä, vaikka Varsinais-Suomessa tulee nykyään vierailtua kovin harvakseltaan. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista